Aloha (jopas on alotus).

En edes tiedä mistä aloittaisin. Kai se on aloitettava sitten alusta. Kädet vapisee, silmät on ristissä ja muutenkin suhteellisen ohkainen olo. Käytän nyt leikisti tai siis oikeasti hieman ruokatuntia tämän aloittamiseen... Keskiviikkoaamuna sitten reippaana istuttiin junassa kukonlaulun aikaan. Matka meni ihan hyvin ja sain jopa nukuttua junassa ja koneessa! Uskomatonta. Ja oli Ihana tulla Bremenissä ulos koneesta, kun oli Lämmin. Tai ei nyt Lämmin, mutta huomattavasti lämpimämpi kuin Suomessa. Bremenissä hypättiin bussiin ja matkattiin Hampuriin. Sitten vain pööpösteltiin osoitteeseen, mistä piti saada kotimme avaimet. Kaikki meni putkeen, kuten joka ikinen kerta kämppien kanssa. Uwelta saatiin avaimet ja ohje tulla heti sanomaan, jos on joku vialla. Kotimme oli Uskomaton ja todellakin hintansa (mikä ei ollut iso) väärti. Tilaa oli about 70 neliötä: 2 makuuhuonetta, olohuone, keittiö ja valtaisa kylppäri kera ammeen. Leveintä lautaa lattiassa, mitä olen koskaan nähnyt. Ihana.

Noh, sitten päätettiin lähteä kirkolle jo hieman etukäteen. Käytiin sitä ennen Aladdin-kaupassa (kaikkea mahdollista turisti- ja St.Pauli -krääsää), josta tulikin sitten koko loman ykköskauppa. Tanjalle tuli uskomaton Jasser-huivimania. Niitä on nyt sitten joka ikistä mahdollista väriä . Säälittävää ja erittäin hauskaa samaan aikaan   . Ei siis se Tanjan mania, vaan meidän kauppavalinta . Käveltiin kirkolle ja olo oli vähintäänkin epätodellinen. Tapasin ensimmäiseksi Tiinan (emäntä) ja sitten papin eli Lean. Lisäksi ohimennen tervehdin muita työntekijöitä myös. Haastattelu oli Pitkä. Tanja ehti sillä aikaa lukea jo kaikki kirkon lehdet. Lean piti mennä välillä jatkamaan omaa perehdytystään ja me jatkoimme Tiinan kanssa keskustelua. Välillä sitä kyllä ihmettelee, miten fiksuja sitä osaakin puhua? Vissiin Jotain elämänkokemusta on kuitenkin ehtinyt karttumaan, vaikka usein ei siltä tunnukaan. Lea lupasi ilmoittaa minulle 17. päivään mennessä, että mitä ovat päättäneet. Hieman sain jo esimakua asiasta, mutta sitä ei passaa ehkä tähän vielä kirjoittaa. Anyway, oli ihan hyvät fiilikset, kun kirkolta lähdettiin ja sitten tulikin kauhea KIIRE.

Kauhealla kiireellä sännättiin siis suihkuun ja rullaa päähän virittämään. Lähdettiin muistaakseni joskus puoli 9 maissa kohti keikkapaikkaa ja 9 jälkeen oltiin jo sisällä ja siinä vaiheessa lämppärit olivat jo soittaneet ja Dropkick luultavasti veti ensimmäistä biisiä! Äkkiä tuopit olutta ja tanssimaan. Ja voin kertoa, että kalliit liput olivat totisesti hintansa väärti. Meillä oli niin hauskaa ja empä olisi uskonut, Kuinka hauskaksi se vielä muuttui! Yhtäkkiä bändi kuuluttaa, että Hampurin tytöt lavalle. Katsoin, kun mimmejä alkaa nousta lavalle ja Onneksi oltiin lavanreunassa kaiteiden vieressä. On vissiin turha kertoa, että Hanna 35v. ja Tanja 32v. olivat Dropkick Murphysien LAVALLA tanssimassa ja yleisönä oli Tuhansia miehiä. Ja tämä kaikki löytyy myös YouTubesta, hahahahah . Kiltin groopie-elämäni ehdoton kohokohta. Eilen en tiennyt, että itkisinkö vai nauraisinko, kun sen sieltä löysin . Loppukeikka menikin ihan sumussa sen adrenaliinipaukun jälkeen .

Sitten lähdettiin takaisin St.Pauliin ja tietenkin Cobra Bariin. Siellä oli aika hiljaista, Onneksi. Hiljaisuus loppui nimittäin perjantaina... Näin sitten yhden tutunnäköisen tyypin, jolta kysyin kesätuttavastani. Hänellä olikin tuttavani numero ja sain viestin laitettua. Juttelin sitten tämän Charlyn kanssa ja kuinka ollakaan hän olikin Saksan kuuluisimman tatuointipuljun omistaja. Saman firman, jonne olin yrittänyt saada syksyllä aikaa ja josta oli vastattu, että ei tänä vuonna. Ja muutenkaan se ei ollut mikään järin ystävällinen vastaus, kun sen vihdoin heiltä sain. Charly selitti, että koska Jungbluth on niin suosittu, niin paikassa ramppaa jatkuvasti kaiken maailman idiootteja, jotka haluavat kuvan vain sen takia, että firmalla on oma televisiosarja. Noh, jotenkin siinä sitten kävi niin, että hän kutsui meidät seuraavana päivänä Jungbluthiin. Eli jos menisimme, niin saisimme kuvat matkaan. VOIH . Seuraavana päivänä käveltiin Karoviertelissä ja sattumalta osuttiinkin kohdalle. Nyt ei vain ollut varaa. Seuraavalla kerralla sitten. Niin, että tässä oli sitten meidän ensimmäinen Vajaa vuorokausi St.Paulissa. Nyt väsyttää niin paljon, että kirjaimet alkaa pomppia silmissä, joten on pakko lopettaa. Olipas tyhmää tekstiä, mutta tässä henkisessä ja fyysisessä tilassa ei pysty parempaankaan. Tschüss und bis bald!