Hai.

Eilinen ei tosiaankaan ollut minun päiväni, ei. Päivä itsessään alkoi ihan hyvin. Sain nukkua pitempään, koska olin menossa koko päiväksi entiseen työpisteeseen, joka on lähellä kotia. Oli ihana herätä, kun oli kunnolla valoisaa. Yöllä oli tullut taas Järkyttävä määrä lunta eikä armaassa kotikaupungissani todellakaan ole panostettu auraukseen. Niimpä talsin sen kilometrin matkan nilkkoja myöten hangessa. Tuntui muutenkin, että kävelen alasti, kun ei ollut toppahousuja jalassa. Ulkona kun oli Vain -17 ja matkaa tosiaan vain se kilometri.

Iltapäivällä fiilis alkoi laskea kuin lehmänhäntä. Miesvoittoisessa työyhteisössä on se hyvä puoli, että ei tarvitse tuntea itseään (ainakaan kovin usein) täysin riittämättömäksi/vajaaksi/epäonnistuneeksi/säälittäväksi ja tähän vielä lista muita vastaavia adjektiiveja. Saa olla muutenkin aikamoinen tälli, että meikäläisestä enää tuntuu oikeastaan mikään miltään, mutta eilen entisen duunin kahvihuoneessa pitkästä aikaa tunsin olevani maanmatonen. Se ei suinkaan johtunut ihmisistä siellä, vaan aiheesta, josta keskusteltiin. Synnytys. Koin niin tajutonta alemmuudentunnetta tai mitä lie. Kuuntelin vain enkä voinut sanoa asiaan yhtään mitään. Olin vielä nähnyt yöllä unta, että minulla oli vauva. Oli siinä sitten kiva miettiä, että prosentuaalisesti aletaan olemaan noin 3-6% kohdalla, mitä mahdollisuuksia enää edes on saada oma lapsi. Tuli vain suoraan sanottuna tosi paska fiilis tyyliin "elämälläni on paljon merkitystä".

Sitten menin kuntosalille ja siellä alkoi leuka jo väpättämään. Vaikka tuo Zooskimies oli täysi vitsi, niin silti se kärjisti fiiliksen yhdessä tuon vauva-asian kanssa aika korkealle. Kiteytettynä: teempä miten tahansa ja mitä tahansa, niin perseelleen menee. Vaikka olen kasvanut kuinka ja vaikka olen kuinka paljon fiksumpi, aikuisempi, tasaisempi ja parempi Kaikessa, niin Mikään ei onnistu. Ei kertakaikkiaan mikään. Aina vaan hullummaksi menee ja prosentit laskee päivä päivältä. Siinä sitten leuka väpättäen laitoin crosstrainerista viestejä ystävilleni. Ja sieltähän soitti "Aino", joka tsemppasi ja tsemppasi ja pikkuhiljaa alkoi taas vähän mieli piristyä. Tietenkin myös Tomppa vastasi ja viestitolkulla analysoitiin tätä touhua. Salilta lähtiessä laitoin uuden HIMin soittimessa täysille ja kaikki oli suhteellisen hyvin taas.

Kun pääsin kotiin, niin piristyin entisestään, kun äiti oli lähettänyt lehtileikkeleen ylipainoisesta Nemo-kissasta, jonka lempipaikka oli vessan lavuaari (rötkötti kuvassa siinä). Sitten soittikin iskä, joka tosin löi luurin heti äippäpuoleni kouraan. Siellä oli taas Skypen virittely käynnissä. Iskä oli jo hankkinut webbikamerankin!!! Ja hänhän lievästi sanottuna pitää oman kuvansa näkemisestä, niin siellä sitä sitten oli hiuskuontaloa suittu taaksepäin ja omaa kuvaa katseltu webbikameran kautta. Minulla tietenkin on oma kone rikki, joten emme päässeet testaamaan yhteyttä vielä käytännössä. Äippäpuolen hermot olivat vähintäänkin koetuksella. Selkäleikkauksen takia hän ei saa ajaa vielä autoa ja hänen pitää töröttää vaan mökillä iskäni kauppareissujen "armoilla". Puhumattakaan siitä, että seuralaisena on tosiaan iskä, jonka rasittavuustaso esim. nettiasioissa saattaa hipoa 100%. Ihmekään, jos alkaa vähän päässä piippaamaan. Veikkaan, että 6 viikon ajokielto alkaa lyhenemään hyvin pian  .

Mieli tosiaan OLI piristynyt, kunnes luin puhelimen kautta sähköpostini. Olin saanut Lealta Hampurista postia, jossa hän kirjoitti, että oli iloinen, että tulen jo toukokuussa JA ETTÄ ASUNTONI VAPAUTUU KESÄKUUN PUOLIVÄLISSÄ. Se siitä hyvästä mielestä. Vaihtoehtona oli kuulema majoittuminen aupairin huoneeseen tai vierashuoneeseen. Jepjep ja soittoa Tanjalle ja Tompalle. Eihän tässä nyt olisikaan huvittanut omaa Edes Pientä asuntoa saada, kun vasta 4kk on toisten nurkissa könynnyt. Illan kruunasi kennoon hajonnut kananmuna, lattialle tippunut limsapullo (kyllä - paineella) ja pöydälle kaatunut lasi. Että eiköhän se riitä eilisestä.  

Tänä aamuna kello herätti sitten viideltä. Telkkari auki ja jännittämään: Suomi - Tsekki. Suomi voitti ja minä meinasin saada sydärin. Harvoin sitä lähtee niin hymy korvissa töihin. Piti sitten kuitata tietenkin Hampurin suuntaan, että lähetimme Jagrin kotiin . Ja päivä ei kun paremmaksi muuttunut, Ruotsi hävisi Slovakialle ja tippui mitalipeleistä. Ja uutta viestiä putkeen. Vahingonilo on paras ja aidoin ilo  . Huomenna Suomi-USA klo 22. Ei kait se auta kun baariin mennä kaverin kanssa sitä katsomaan, kun ei kestä hermot sitä yksin kotona katsoa. Aamulla oli taas -17 pakkasta, mutta nyt mukamas enää vain -5! Uskaltaisikohan sitä lähteä "alasti" eli ilman toppahousuja käpsimään kotia kohti.

Kirjoitin sitten taas takaisin Hampuriin siitä asunnosta. Toivoin, että Lea ymmärtäisi, että haluaisin suoraan omaan asuntoon, kun tässä on nyt tullut 4kk veivattua edestakaisin. Ja muutenkin tässä iässä oma kylpyhuone, keittiö ja oma rauha alkavat olla n. 100% välttämättömiä. Jos se asunto EI järjesty, niin sitten kyllä haluan palata suunnitelmaan A eli lähteä vasta kesäkuun puolessa välissä, jolloin pääsisin suoraan siihen omaan kämppään. Toivon todella, että tämä asia ratkeaisi helposti. Olen otsalohkoa myöten täynnä tätä säätämistä ja epävarmuutta. Mutta semmoista tänne tänään. Kai se vaan pitää koittaa jaksaa toivoa, että vielä Joskus voisi osallistua naisten kahvipöytäkeskusteluun .