Varastin otsikon suoraan kaverini Satun blogista, anteeksi Satu siitä. Se vain Jotenkin sattuu 100% osumaan kohdalleen tämän elämänvaiheeni tai pitäisikö sanoa koko elämäni kanssa. Tosin meni pitkään, että minusta tuli rohkea. Ennen pelkäsin kaikkea. Olin kasvanut alkoholistiperheessä, jossa elämä oli jatkuvasti enemmän tai vähemmän kaaostilassa. Koetin rakentaa mistä tahansa asiasta pysyvää ja turvallista. Sitten, kun asiat eivät menneetkään pilkulleen, niin kuin olin suunnitellut, koko maailma hajosi. Sisäinen kontrollin- ja turvallisuudentarpeeni lopulta romahdutti minut lähes kokonaan. Olin aivan hajalla, koska mikään ei mennyt niin kuin halusin eikä ollut koskaan mennyt. Ensimmäinen avomieheni oli narkomaani. Toisen kanssa elimme uusperhehelvetissä, tai paremminkin pääni sisäisessä helvetissä. Koskaan sitä niin kovasti odottamaani onnellisuutta ei tullut.  

Perheasiainkeskuksen loistavan työntekijän avulla aloin työstämään menneisyyden asioita selviksi. Opin ymmärtämään vanhempiani ja asioita, mitä oli tapahtunut. Minusta tuli armollisempi itselleni, muille ja elämälle. Kaikki pyrkivät tekemään parhaansa, mutta aina se ei onnistu. Syitä on niin monia, mitä milloinkin. Itse "ammattiapua" tarvitsin loppujen lopuksi aika vähän. Suurimpina minun kasvattajinani, opettajinani ja auttajinani toimivat ystäväni ja rakkaani, joiden kanssa kävin elämääni ja asioitani läpi. Kiitän heitä loputtomasta kärsivällisyydestä, koska pitkään minun asiani olivat Aina pinnalla. Niin ne taitavat olla tosin vieläkin, mutta nykyään toivottavasti positiivisimmissa merkeissä :). Olenkin aina iloinen niistä hetkistä, kun pystyn edes vähän toimimaan kuuntelijana ja olkapäänä muille, koska olen saanut heiltä niin valtavasti apua ja tukea. Mutta tänä päivänä voin tosiaan sanoa olevani aika rohkeakin. Olen selvinnyt aikamoisista kolhuista ehjin nahoin, vaikka nahkaa on pitänytkin paikata ja paljon. Kovin moni asia tässä elämässä ei loppupeleissä ole kovin vakavaa. Ja jos on, niin siitä pitää koittaa selvitä asia, sekunti, minuutti jne. kerrallaan.    

Jos vielä palaan tuohon vapauteen, niin Pellen sanoin "Vapaus on suuri vankila". Eli kun on liiankin vapaa, niin tuleeko siitäkin ahdistavaa? Pitää ajatella vaan niin, että minun tilanteessani vapaus on suuri mahdollisuus. Mitä tahansa voi tapahtua. Hierojani eilen sanoi, että sitten joku saksalainen mies sut nappaa vaimokseen. Sanoin, että Toivottavasti.

Tällä hetkellä olen vain helpottunut. Minun ei Tarvitse enää miettiä ja suunnitella työasioita. Kunhan vaan "olla öllöttelen" (ihanan entisen kollegani Timon sanoin). Jos töitä vielä kuukaudeksi tai pariksi on, niin se on hyvä juttu se (saampahan enemmän rahaa vapauteni turvaksi). Mutta minun ei tarvitse olla enää vastuussa juurikaan mistään. Se on kyllä mukava tunne. Vähän jo haaveilenkin työttömyysajasta, jolloin voi rauhassa lenkkeillä päivällä ja käydä kuntosalilla. Voi valvoa pitkään ja nukkua pitkään. Ei ole ressiä aamuheräämisestä ja siitä, että pitää mennä oman vuorokausirytmin vastaisesti nukkumaan. Can't wait.

Sitten vähän kevyempiin (hahaha) asioihin. Tiistaina pidettiin tosiaankin syömäkerhon "kevytruokailu" eli tehtiin "kevyttä" bataattikeittoa (ruokakermaa ja päälle vuohenjuustoa). Kylläpä oli hyvää! Ja sitten kävin ostamassa Sokkarilta kaikille isot juustokakkupalaset, jota hifistelin tekemällä mansikoista muussia, jota laitettiin palasen päälle. Tuloksena totaaliset ruokaöverit, kuten aina.  

Huomenna on perjantai, jihuuuuu! Pidetään uudessa hippitaiteilijaortodoksikotoisuus-kodissani pienimuotoiset kuoharituparit. Perusjengi, perusjutut ja perusmeno. Mukavaa :).