Tsau!

Nyt pitää ruveta tekemään hieman julkisempaa blogia, joten jätetään tämä tänne hautumaan...

ENÄÄ VIISI PÄIVÄÄ MUUTTOON!!!

Juu jatkampa uudella kirjoituksella, ettei tule ihan hirveän pitkiä sepostuksia.

Sain siis ihan äsken tuon postin Hampurista. Aika jännä fiilis. Onneksi olen täällä kantakuppilassani koneen kanssa istumassa, ettei tullut kauheasti hepuloitua. Kuntosalilla käynti vei onneksi myös enimmät energiat. Olen urheillut viime aikoina niin paljon, että polvet, selkä ja lonkat alkavat olla jo aika kovilla. Nyt tulee onneksi ainakin parin päivän ns. pakollinen lepo, koska huomenna on vappuaatto. Keli on edelleen ihan uskomaton. Aamulla tuli räntää ja on ihan järkyttävän kylmä. On siis pitänyt lenkkeillä ja ulkoilla paljon silloin, kun aurinko on sattunut paistamaan. Ja kun ostin vielä kuntosalikortin, niin onhan sitäkin käytettävä, etteivät rahat ihan hukkaan mene. Täällä on tosiaan tänään ja nyt lämmintä - hetkonen tarkistan - +2,8 astetta. Hampurissa on tänään +25. Että silleen. Alkaisi sylettämään, jos en tietäisi, että kohta, IHAN KOHTA olen siellä. En tajua sitä yhtään. Tajuan sen luultavasti vasta sitten, kun olen ollut siellä jo jonkin aikaa. Että en asukaan enää Jyväskylässä! Todella utopistinen ajatus...

On tosiaan ollut niin uskomattoman kiire, että ei ole ehtinyt miettimään koko asiaa. Eilen oli esim. seuraavanlainen päivä: Aamulla reilun tunnin lenkki (mp3:ssa soi Die Ärtze ja Juli), pikasuihku + aamupala ja kantabaariini Tinen kanssa. Reilut kolme tuntia opiskelua ja höpöttämistä. Sitten kotiin: vessanpesu + imurointi. Loppuillan ohjelma: kolme tuntia verbien ja niihin liittyvien lauseiden ylöskirjoittamista ja samalla taustalla pyöri digiboxilta kolme tunnin jaksoa Sturm der Liebeä. Jottei liian vähälle jäisi: Delta Radion kuuntelua ja lyhyet viestit Dannelle ja toiselle saksalaiselle tuttavalleni. Ja tämmöisiä päiviä on ollut aika monta viimeisten viikkojen aikana . 

Mutta on tähän väliin mahtunut yksi hulabalooviikonloppukin, jolloin oli ihan uskomattoman hauskaa. Toissaperjantaina eli 16.4. olimme Tinen kanssa tankanneet taas 3 tuntia kieliä. Tanja ja Tommi halusivat tulla samaan kuppilaan, joten jäin sitten opiskelujen jälkeen ns. hoodeille. Piti jäädä tosiaan parille. Noh, yleensä suunnittelematta syntyvät parhaat juhlat, niin tuolloinkin. Parien jälkeen menimme Tanjan kanssa minun luokseni ja nautiskelimme työpaikalta läksiäislahjaksi saamani kuohuviinin ja katsoimme videoita "vanhoilta hyviltä ajoilta". Sitten hipsimme pitkästä aikaa oikein yökerhoon, jossa tanssailimme ja saimme aikaiseksi jopa jatkot minun luonani. Seuraavana päivänä hihittelimme aikamme edelliselle päivälle ja menimme käymään ns. kotikuppilassa parilla. Paikalle ilmaantui myös jatkoseuramme työkaverit ja päätimme (kun kerrankin kotikaupungissa hauskaa oli) lähteä heidän kanssaan istumaan iltaa heidän työpaikkansa tiloihin. Voi kun meillä olikin hauskaa. Tanssimme, lauloimme ja saunoimme. Siirryin vesilinjalle onneksi jo ennen puoltayötä, joten kun yökerhosta kotiuduimme, niin olin jo lähes autolla-ajokunnossa (jos ajaisin autolla). Mutta voi sitä sunnuntaita silti . Ei kestä vanhan pumppu enää moista valvomista ja kuohuviini-iloittelua. Otti kovin koville. Sen jälkeen elämä onkin ollut taas tiukkaa saksanopiskelua ja urheilua. Ei tämä kovin lomailulta ole tuntunut!  

Mutta juu, olihan siitä rillutteluviikonlopusta Luultavasti jotain hyötyäkin. Olin laittanut viime kesänä tapaamalleni sielunveljelle (Hampuriin siis) tekstiviestin... Mutta palataampas alkuun... Olimme viimekesäisen reissumme ("tunsimme" siis toisemme n. 2 päivää) jälkeen taukoamatta netissä toistemme kanssa höpöttämässä. Tuntui, että olimme - ainoat lapset kun olemme - löytäneet toisistamme sisaren ja veljen. Sitten meille tuli ns. kriisi eli kummallakin oli elämässä ns. isojen muutosten aika ja hermot kovin kireällä. Siinä vaiheessa asiat turhauttivat molempia ja toiselle tuli sanottua kipakastikin asioita. Ja kun on pahalla tuulella, tulee viestit tulkittua yleensä hyvin kärkkäästi. Välit menivät poikki ja vaikka yritin niitä korjata, veljeni oli jästipää eikä antanut periksi. Jopa hänen paras ystävänsä kirjoitti minulle ja koitti saada veljeäni tajuamaan hölmöilynsä. Jouluna sentään laitoimme toisillemme viestit. Hän ei tullut minua tapaamaan edes silloin, kun kävimme Tanjan kanssa Hampurissa.

Yhtäkkiä, ehkä noin kuukausi sitten, sain häneltä tekstiviestin. Hän sanoi, että kun muutan Hampuriin, niin hän pitää minusta huolta. Erittäin hämmentävää ja yllättävää. En vastannut tuolloin siihen viestiin mitään, koska olin loukkaantunut siitä, ettei hän tullut minua Hampurissa tapaamaan. Perjantaina olin kuitenkin siis klo 1.36. päättänyt laittaa hänelle jotakuinkin jäätävän viestin: Ich brauche dich nicht. Eli minä en tarvitse sinua. Onneksi hänkin oli viihteellä, joten lämminhenkinen viestini ei ehkä kolahtanut niin pahasti. Laitoimme viestejä jokusen, kunnes akkuni loppui. Onneksi. Lauantaiaamuna jouduin ensimmäistä kertaa elämässäni antamaan puhelimen Tanjalle, jotta hän katsoisi, mitä viestejä on lähetetty ja mitä on saatu. Loppupeleissä viestit olivat aika asiallisia ja veljelläni oli yllättävän rakentava ja ystävällinen suhtautuminen asioihin. Laitoin hänelle lauantaina lisää viestiä ja lopulta muutamia viestejä laiteltuamme, totesin, että on tämä touhua. Olemme tunteneet n. kaksi päivää vajaa vuosi sitten. Ja EDELLEEN jankkaamme samoja asioita. Lähetin hänelle viestin, että ehkä meidän pitäisi sitten mennä naimisiin. Hän oli samalla linjalla. Lupasi ostaa sormukset. 

Noh, tuo viestittely oli ihan kuitenkin ihan mukava juttu. Olin ihan tyytyväinen, että nyt ei tarvitse miettiä, mitenkäpäin St.Paulissa oikein kulkee, jos häneen, tai paremminkin KUN häneen törmää. Ja yksi uusi ns. tuki-ihminen on vähintäänkin hyvä juttu. Olen myös muuttunut niin paljon tässä vuoden aikana, että tuntuu, että Danne ja Timo ovat/olisivat minulle huomattavasti terveellisempää seuraa . Mutta toisaalta, kuten ystäväni Maaria sanoi, minä en ehkä jaksa mitään tasapainoista seuraa kovin pitkään . Oih, täällä soi, Neil Youngin Hey Hey My My.

Viime sunnuntai-iltana odotin viestiä ystävältäni, kun puhelin piippasi. Siellä olikin taas veljeni! Laittoi viestiä työpaikaltaan. Uskomatonta. Toivotteli minulle vain hyvää iltaa. Eli ensimmäinen todellinen lähestymisyritys myös häneltä. Vaihtelimme pari viestiä ja hän kysyi milloin tulen Hampuriin. Sanoin, että luultavasti kesäkuun puolivälissä ja hän vastasi, että siitä tulee mielenkiintoista. Vastasin, että niimpä taitaa tulla . Noh, mutta ihan kivaa. Ja ihan kivaa, että hänkin teki jotain ystävyytemme eteen. Vihdoinkin.

Nyt on näpit ihan jäässä tästä naputtelusta, joten taidan lähteä kotia kohti. Tämmöistä kuuluu tänne tänään. Huomenna on vappuaatto ja ystävät tulevat kotiini juhlimaan. Se on kivaa .

Hieman haikuiset heiheit. Viimeinen kokonainen suomikuukausi alkaa. En tajua.

... jatkoa vielä tähän päivään...

Nyt sain Taas Hampurista viestiä! Että minua odotetaan kovasti ja asuntoni on kuulema jo vapaa ja että voisin mennä jo 7.6.! Voi hyvänen aika sentään, kun nämä asiat muuttuvat yhtäkkiä saman päivän aikana kahdesti. En nyt enää tiedä, mikä on minun asuntoni, kun vielä tänään olin menossa asuntoon, joka vapautuu 11.6. Noooooh, laitetaampa taas viestiä sinnepäin ja kysytään. Mutta voi mahdoton. Yhtäkkiä, muuttoni onkin ehkä jo kuukauden päässä. Voi KÄÄK, HUI JA JEE .

Hallo.

Olen ollut nyt lähes 5 viikkoa työttömänä ja voi jessus, kuinka nopeasti aika on mennyt. Tuntuu, että en ole ehtinyt lomailemaan yhtään/ollenkaan. On ollut ihan uskomattoman kiire kokoajan, vaikka en ole oikeastaan tehnyt mitään muuta kuin kuntoillut ja opiskellut saksaa. Mutta siinä sitä on ollut tekemistä. Viime viikolla opiskelin 9h ns. livenä ja siihen päälle saksalaisen musiikin ( I liebe die Ärtze ) kuuntelua ja Sturm der Lieben katsomista (n. 7h/vko). Kuntosalilla tai lenkillä olen käynyt lähes jokaikinen päivä ts. olen tehnyt n. 8 tunnin päiviä joka päivä. Tämän lisäksi olen viettänyt jopa aika sosiaalista elämää. Joka viikko olen ollut jonkun luona/joidenkin kanssa kahveilla/syömässä. Mutta tärkeintä ja mahtavinta on ja on ollut ehdottomasti saksan opiskelu. Ja se alkoi näin.

Ystävälläni Jaakolla on saksalainen tyttöystävä, Tine. En ollut aikaisemmin tavannut Tineä. Hän oli muuttanut helmikuussa saksalaisesta pikkukaupungista Suomeen Jaakon luokse. Kysyin Jaakolta, että haluaisikohan Tine opettaa minulle saksaa ja minä voisin puolestani opettaa Tinelle suomea. Ja siitä se ajatus sitten lähti. Tapasimme toisemme jo parin päivän päästä tästä kysymyksestä ja voisi jopa sanoa, että the rest is history. Kemiamme osuivat hienosti yksiin. Ensimmäistä kertaa tavatessamme katsoin jossain vaiheessa kelloa ja huomasin, että olimme istuneet ulkona baarin terasilla kolme tuntia ja puhuneet nonstoppina. Ensimmäisellä tapaamisella puhuimme lähestulkoon kokoajan englantia, kun ns. tutustuimme. Minä sain kuulla Tinen tarinan ja Tine minun. Kun lähdin kävelemään terassilta kotiinpäin, olin täysin koppura. Keväinen ilma kävi kuitenkin vielä luihin ja ytimiin ja vapaani olivat tennareissa täysin jumissa/kohmeessa. Mutta onneksi suu oli leveässä hymyssä .

Nyt ollaan taidettu tavata vajaat 10 kertaa ja viime viikolla yhteisiä tunteja tuli 9!!! Oltiin perjantaina kumpikin jo aika kurkkua myöten täynnä toistemme kieliä. Kiva kielikuva. Mutta silti vedimme sen perinteiset 3 tuntia. Oppimismetodina ehdottomasti maailman paras. Emme koskaan suunnittele, miten etenemme tai mistä aloitamme. Asiat aina vain rullaavat eteenpäin. Välillä puhutaan puuta heinää ja välillä keskitymme tunnin pelkkään: nämä, nuo, ne. Uskomattoman hauskaa. Ensimmäisen session jälkeen olin totall kaput. 3 tuntia kun puhui englantia uuden ihmisen kanssa ja siinä samalla yritti opetella saksaa ja opettaa suomea, niin olihan se tiukka pläjäytys heti alkuun.

Hampurin ns. virallinen osuus on elänyt kovin hiljaiseloa. Soitin viime viikolla Suomen Merimieskirkolle ja kyselin vakuutuksista jne. Vakuutukset kuulostivat onneksi oikein hyviltä. Pitää vain hankkia ns. tavaravakuutus eli jos esim. läppärini varastetaan tms. niin sitä varten. Kaikki matkat maksetaan, myös juna Helsinkiin, mikäli äiti/isä ei pääse viemään.

Kirjoitin tuon ylläolevan osuuden jo aikoja sitten, mutta en ole ehtinyt kirjoittaa loppuun/päättää tätä mitenkään järkevästi, joten jatkan vain putkeen tähän perään... Tänään tuli sitten ns. viralliseen osuuteen lisäinfoa. Itseasiassa ihan äsken. Sain edelliseltä vapaaehtoiselta viestiä, että hän lentää Suomeen 11.6. Eli se tulee nyt ilmeisesti olemaan sitten lähtöpäiväni. Pitkästä aikaa rupesi ihan pikkuisen jännittämään . Heikki Rantanen pyyteli minua myös kovasti Merimieskirkkotyön peruskurssille toukokuun lopussa Järvenpäähän. Ensin hieman vastustelin ajatusta, koska olen niin säästölinjalla, että matkustaminen Mihinkään junalla on mahdoton ajatus. Heikki kuitenkin sanoi, että matkat maksetaan, joten sitten osallistun ihan mielelläni. Varmasti tosi hyödyllinen kurssi.

Mitäs muuta. Tämä uusi rakas Baby-M eli mäkkini, jostain syystä ei nyt anna kirjoittaa muuten kuin lihavoidulla tekstillä, joten lopetan kirjoittamisen tähän ja jatkan uudella otsikolla, koska ei kestä hermot temppuilla tämän kanssa juuri nyt.

Tschüss .

Ugh.

Olen äitin luona Savossa pääsiäisenvietossa ja edelleen peiton alla. Ulkona on pilvistä/sateista ja +2, joten eipä ole kiire nousta ylös. Muutakaan tekemistä ei juuri ole, niin jospa sitä sitten päivittäisi blogia, vaikka mitään erikoista ei olekaan tapahtunut.

Ensimmäinen lomaviikko on takana ja se oli yllättävän aktiivinen. Hoidin tietysti kaikki ns. perusasiat kuntoon elin kävin ilmoittautumassa työkkärissä (ei - minulle Ei tarvitse täältä soitella), kyselemässä verotoimistossa ulkomaiden verotuksesta ja juttelemassa EURES-neuvojan kanssa. Neuvojalta otin vielä matkaani kaikki ulkomaillemuuttajan opukset, jotta muistaisin tehdä kaiken mitä pitääkin.

Heräsin joka aamu ennen kymmentä. Uskomatonta. Kevätkin alkoi jopa vihdoin antaa merkkiä tulostaan ja kävin parina aurinkoisena aamuna lenkillä ja paistattelin päivää. Kuntosalillakin tuli käytyä useana päivänä. Ja sitten sitä saksanopiskelua. Yhtenä päivänä katsoin 2 jaksoa Sturm der Liebeä. Siihen kului aikaa 2,5 tuntia. Läppäri oli sylissä, vieressä vihko ja kynä ja kaukosäädin. Käänsin nettisanakirjoissa (I dict.cc = Deutsch-Englisch Wörterbuch) kaikki sanat mitä en ymmärtänyt ja kirjoitin ne ylös. Olin suht Kaputt sen session jälkeen. Yritin katsoa joka päivä vähintään yhden jakson, koska joka arkipäivä niitä tulee yksi lisää ja boxi alkaa olla tupaten täynnä. Huoh .

Torstaina aukesivat sitten terassit ja pakkohan sitä oli mennä sinne istumaan. Lämpöä oli +11. Tommin ja Tanjan kanssa tarettiin aika pitkään ulkona istua, vaikka kylmäsikin pahasti, jos aurinko meni pilveen. Vanhuus tosiaan ei tule yksin. Tommi tilasi kahvia ja minä laittikokista. Jepjep . 

Perjantaina pidettiin pienimuotoiset pääsiäissyömingit ja samalla viime pääsiäisen Bremen-muistelot. Laura ja Mari tulivat illalla ja special guest Vilma myös. Marilla oli valokuvia mukana ja Lauralla Werder Bremen -huivi . Syötiin siinä sitten salaattia ja patonkia. Terveellistä. Mari kuittasi terveellisyyden sitten kertaheitolla tuomalla suklaamunia ja paketin jäätelöä. Kindermunien "lelut" saivat ensimmäistä kertaa elämää suurempia merkityksiä. Vilma sai tiimalasin, jonka heti tyrmäsin biologiseksi kelloksi. Mari sai palapelin eli selvästi jotain uutta tulossa ja pitää miettiä, miten palapelin kokoaa. Laura sai kaksi otusta, kilpikonna ja joku toinen, jotka tekivät matkaa päällekkäin eli luonnollisesti Laura ja hänen poikaystävänsä. Minä sain virtahepotytön, jolla oli balettiasu päällä = aivan selkeä tyttövauva, eikö niin ??? Juu saatiin niistä yllättävän paljon hupia irti. Tommikin liittyi myöhemmin seuraan ja oli Oikeasti järkeviä keskusteluja. Keskusteltiin Tuntemattomasta sotilaasta, kieltenopiskelusta jne.! Keski-ikä.

Huomasin jossain vaiheessa, että olen tosi hiljainen. Huomasin sen ehkä näin selvästi elämäni ensimmäistä kertaa. Toki samoja fiiliksiä oli jo viime kesänä, kun tunsin, että tämä ei ole enää minun paikkani. Oli Ihanaa, kun ystävät olivat kylässä ja oli tosi kivaa. Tuntui vain, että minulla ei ole enää kauheasti sanottavaa. Minulle ei tapahdu siinä kaupungissa enää mitään ja vanhat jutut on puhuttu jo miljoona kertaa läpi. Tietenkin on mukava kuunnella ja kommentoida toisten juttuja, mutta itse taidan olla jo siirtymässä henkisesti toiseen paikkaan. Porukat lähtivät sitten puolenyön aikoihin paariin parille. Minä jäin kotiin. Väsytti ja kun tiesi, että paarissa ei mitään minulle ole, niin oli paras vaihtoehto jäädä kotiin.

Aamulla lähdin sitten tänne Savoon. Nukuin melkein koko bussimatkan, vaikka rokki soi korvilla. Shoppasin parit tennarit (hyi minua) ja sitten hamstrattiin Prismasta ruokaa kahdelle hengelle pääsiäisen ajaksi tai itseasiassa la-ma. Tosin ruokamäärä näytti siltä, että 10 hengen porukka olisi lähdössä viikoksi mökille. Eilen käytiin kyläilemässä City-Hämeestä syvimpään Savoon muuttaneen tätini ja hänen miehensä luona. Sai kokea edes vähän menneen elämän mummolatunnelmaa, kun ympärillä oli kalusteita vanhasta mummolasta ja täti oli tehnyt lusikkaleipiä. Mukavaa. Lähdin sitten illalla vielä 9 aikaan haukkaamaan happea kaiken sen mättämisen jälkeen. Uskomaton keli. Eteenpäin näki noin 50 metriä ja EKSYIN. Ei voisi kuvitella, että entisessä kotikaupungissa eksyy ja vielä n. puolen kilometrin päässä kotoa. Oli pimeää ja se sumu oli jotain käsittämätöntä. Lopulta löysin takaisin oikealle jalkakäytävälle, kun suunnistin moottoritien ääniä kohti!!! Vielä n. 50 metriä ennen äitini taloa ei tunnistanut lainkaan, että sillä paikalla edes olisi mitään rakennusta!

Ainiin. Onhan niitä Hampuri-uutisiakin . Nyt se on sitten virallista eli löysin tietoa itsestäni kirkon tiedotuslehdestä. Hämmentävää ja tuli oikein hiki . Jipppiiii . Kirkolle on myös palkattu aputyövoimaa, eikä lainkaan pahannäköistä sellaista . Dannen kanssa on myös jatkunut tiivis yhteydenpito. Selvisi myös, että Danne on 31v. ja hänen tyttöystävänsä Svenja 32v. Danne kysyi minun ikääni ja sanoin, että kohta 36. Vastauksena oli: WHAAAAAAAAAT? Hän oli MUKAMAS luullut, että olen 23-25v. En juurikaan usko tuota ja ehdotin hänelle silmälasien hankintaa. Noh, jos kaikki saksalaiset miehet ovat yhtä sokeita, niin eihän tässä sitten ole mitään hätää . Hampurissa on ollut tänä viikonloppuna kansainväliset tatuointimessut. Jepjep. Yhtään ei olisi huvittanut olla siellä. TaasKaan. Oli mukavaa, kun laitoin tuosta Hampuri-tiedosta infoa FB, niin Danne ja Timo (myös Hampurista) olivat käyneet tykkäämässä. Mukavaamukavaamukavaa.

Huomenna lähden kotiin. Haluan "omaan" sänkyyn nukkumaan, katsomaan Sturm der Liebeä ja kuntosalille. Siinäpä on tällä hetkellä elämäni Top3-tekemiset.

Aber ich gehe jeztz los. Bis bald. Hampuriinlähtö on taas viikon lähempänä kuin viimeksi .

Eli se siitä sitten!

Viime viikko oli kyllä taas niin Perinteinen meikäläisen viikko eli yleensä opiskelujen/töiden alut ja loput ovat olleet aika dramaattisia. Niin nytkin. Maanantaina alkoi sattumaan päähän. En osannut ottaa asiaa vakavasti, koska varmaan pariin kuukauteen ei ollut hedaria ollut, koska olen nukkunut niin käsittämättömän hyvin ja käynyt salillakin suht aktiivisesti (niskat eivät siis jumissa/lukossa). Noh, en ottanut samantien kourallista Ibumaxia, vaan hetkeä myöhemmin. Big mistake, huge mistake. Menin ajoissa nukkumaan ja nukuin muistaakseni 11 tuntia, mutta eipä mennyt hedari ohi. Tiistaina nappasin 2g Ibumaxia ja 1g Panacodia: ei vaikutusta. Soitin jo työterveyteenkin, josta käskettiin mennä kipupiikille päivystykseen. En viitsinyt mennä sinne tuntikausiksi istumaan about kiireellisyysluokituksella 143, joten lähdin kotiin.

Menin sitten käymään tietokonepuljussa ja kyselemään, että saisinko vanhasta PC-läppäristäni vaihdossa mitään, koska minulle oli jostain kumman syystä iskenyt Mac-kuume. Saatuani kieltävän vastauksen, lähdin liikkeestä ulos ja jäisellä jalkakäytävällä vedin senpäiväiset lipat. Kaikki paino rojahti vasemman käden päälle (jossa ei tietenkään ollut hanskaa). Onneksi alusta oli tosiaan puhdasta jäätikköä ettei käsi mennyt edes ruvelle, mutta ihan lerppu siitä tuli koko illaksi. Tärähti aika isosti. Eli migreenihedarin lisäksi oli sitten myös käsi tohjona.

Keskiviikkoaamuna marssin päivystykseen ja sain migreenimyrkyt, särkylääkkeet ja allergialääkkeet samalla. Saikkua tuli pari päivää ja olin ihan tyytyväinen, että Kun saan itseni kuntoon jo keskiviikkona, niin torstaista tulee ihan kiva loikoilupäivä - niin luulin joo. Tulin sitten päiväksi kotiin taas nukkumaan ja migreenilääkkeet eivät todellakaan auttaneet. Lisäksi käsi oli lötköyden lisäksi myös tosi jäykkä, kiva kombinaatio. Venähtänyt käpälä. Onneksi sain hierojalta peruutusajan, jonne kolmen kolmiolääkkeen pätkässä toikkaroin. Hieronta teki käsikramppiin vähintäänkin hyvää ja kaikki selän nikamatkin olivat tietenkin myös lukossa. Ne paukutettiin auki.

Torstaiaamu alkoi jälleen hedarilla ja soitin uuden myrkkyreseptin. Tramalia. Jepjep. Muistan sen lääkkeen nimen loppuelämäni ajan. Kävin iltapäivällä sitten ostamassa uuden tietokoneen, koska se oli enää ainoana jäljellä edellispäivänä tulleesta lastista. Uusi Baby-Mac (hän on niin suloinen). Sain Tompalta hieman konsultaatiota, mutta hedarista johtuen hermot olivat aika piukealla enkä todellakaan jaksanut keskittyä. Illalla rupesin 10 aikaan nukkumaan ja nykäisin kaksi Tramalia naamaan (sinä päivänä olin syönyt jo 4 kolmiolääkettä).

Heräsin keskellä yötä ja kävin vessassa. Jo silloin huippasi pahasti ja oli huono olo. Heräsin sitten kuuden aikoihin, kun ajattelin, että menen jo ajoissa töihin: viimeinen päivä ja paljon tehtävää. Pääsin vessaan asti, niin iltapalat lensivät kaaressa ulos vessan lavuaariin, kahdesti. Kävelin seiniä pitkin. Meikäläinen saa kuitenkin syödä Aikamoisen satsin myrkkyjä ennenkö tuntuu missään, mutta nyt tuli raja vastaan jopa minullakin. Oli pakko soittaa töihin, että tulen kyllä, mutta vasta sitten, kun pysyn pystyssä. Ei toivoakaan että olisin pystynyt kävelemään siihen aikaan. Kymmeneen asti sitten makoilin ja sitten aloin toimimaan, vaikka edelleen olo oli vähintäänkin känninen.

Olin todella sekaisin ja puhuin koko työmatkan äidin kanssa (en muista puhelusta mitään) ja soitin siinä sitten hulluuspäissäni myös rakkaalle hullutätilleni Tanskaan. Hänen kanssaan siinä sitten naurettiin tälle touhulle. Olemme kyllä niin samasta puusta veistettyjä. Silloin kun sattuu, niin sattuu sitten kunnolla. Töissä koitin saada sairauslomalaput täytettyä ja hoidettua muitakin asioita. Päässä heitti edelleen, kun menin koulutuspäivään kiittämään kaikkia yhteistyökumppaneita. Eipähän ainakaan jännittänyt. Tuli hieman haikea olokin, vaikka siltä overdoselta en paljoa onneksi tajunnutkaan. Oli ihana palaute, kun eräs eläkkeellejäävä yhteistyökumppani sanoi, että hän ei olisi jatkanut tässä projektissa mukanaoloa ilman minua. Oli liikuttava hetki, kun halattiin ja toivoteltiin hyvää jatkoa puolin ja toisin.

Duunikaverit yllättivät minut vielä iltapäiväkahveilla. Sain pienimuotoiset läksiäiset. Ihana ele, vaikka olin ollut siellä vain 5 kuukautta. Oli tosi mukava tunne, kun tyypit tulivat halailemaan ja sain pullon kuoharia ja Iittalan lasit. Lisäksi yksi symppismies antoi minulle vielä kaksi levyä tummaa suklaata (terveellistä). Olin vieläkin vähän tööt, joten ei juurikaan itkettänyt, päinvastoin. Sitten kauhealla kiireellä pakkasin tavarani ja sain kyydin keskustaan. Kävin leikkauttamassa otsiksen ja sepäs piristi ilmettä kovasti. En tajua, miten aina unohdan, että se sopii minulle paljon paremmin kuin pitkä otsis. Kaverit olivat laitelleet viestiä, että onko minusta juhlijaksi sen aamuisen/päiväisen sekoilun jälkeen. Tanja ja Mari tulivat sitten kuitenkin ja tuhottiin siinä sitten bisseä ja se kuohari ennenkuin lähdettiin kaupungille.

Kaupungilla oli perusmeno eli tylsää. Pubiin ja yökkäriin, toiseen yökkäriin, mäkkäriin ja kotiin. Tajusin taas, että tässä kaupungissa ei ole minulle Mitään ja olen NIIN onnellinen, että pääsen pois täältä. Seuraavana päivänä oli ihan mielettömän hyvä olo, ihan kuin ei olisi missään ollutkaan. Seuraavat kaksi päivää eli lauantain ja sunnuntain istuinkin uusi Mäkki eli baby-m sylissäni (eli n. 14h/vuorokausi) ja tutustuimme toisiimme . Onhan tämä aivan ihana tyttönen (juuri kun olin kirjoittanut tuon, niin tappelin noin 1,5h, että sain kirjasinkoon sopivaksi, ylimääräiset rivivälit pois jne. eli on tässäkin omat temppuilunsa).

Tänään oli sitten ylityövapaapäivä eli tavallaan ensimmäinen lomapäivä. Iskä tuli Tuulan kanssa hakemaan vanhan PC-läppärini ja opetin häntä käyttämään sitä. Iskä olikin yllättävän noheva siinä hommassa ja oppi hiiren käytönkin ihmeen nopeasti! Oli jotenkin tosi ihanaa, että pystyi opettamaan omalle isälleen jotain. Iskän kanssa ei mennyt edes hermot lainkaan niin pahasti kuin äidin kanssa. Ehkä siksi, että sanoin, että et sano noin ettet osaa ennen kuin olet edes yrittänyt (kuten äiti hyvin usein tekee).

Iskä on lähdössä kuukaudeksi reissuhommiin ja vähän pelottaa, kuinka sen terveys kestää 12 tunnin päiviä 7 päivänä viikossa. Lähtiessä taas halattiin ja on se kyllä aika ihana iskä, vaikka ihan mahdottoman höselö onkin. Taas tuli kiitollinen ja onnellinen olo siitä, että jostain hän sai sen voiman, joka vuosia sitten päätti hänen vuosikymmeniä kestäneen ryyppäämisensä. Illalla sainkin jo vastata iskän Skype-puheluun. Siellä oltiin aika innoissaan .

Oli kaikenkaikkiaan aika aktiivinen päivä. Etsin paperit valmiiksi työkkäriä ja liittoa varten, kävin salilla, kokkasin ja harjoittelin taas yhteiselämää baby-m:n kanssa. Saksanopiskelu jäi tänään harmittavan vähälle. Bildin otsikot ja muutamien lauseiden tutkailu. Noh, huomenna sitten enemmän.

Ainiin, viime viikolla sain vihdoin postia kirkoltakin. Edellinen vapaaehtoinen on kuulema kovasti tykännyt Hampurista ja kirkollaolosta. Asuntoni ei ole onneksi maatasossa ja se on kuulema noin 40 neliötä. Ainoa "huonous" tässä on nyt se, että viikonloppuvapaita on vain n. kerran kuussa. Se hieman ahdistaa, kun on tottunut siihen, että töitä tehdään ma-pe ja viikonloput ovat vapaita. Se on vaan sopeuduttava ja asennoiduttava asiaan. Ja toivottavasti se ei siellä tunnu samanlaiselta kuin täällä tuntuisi. Jospa niistä iltavuoroista olisi jotain hyötyäkin eli ei tarvitse joka ilta olla jo ajoissa nukkumassa. Varsinkin kesällä se on toivottavasti ihan jees .

Mutta tässäpä näin pötköönkirjoitettuna viikon tapahtumat. Ainiin, eksänikin näin tuossa salilta tullessa ja hänenkin kanssaan oli mukava rupatella hetki pitkästä aikaa. Huomenna on aloitettava saksan tankkaus, koska digiboxissa on tilaa enää n. 3%, koska "Sturm der Liebe"ä on tallennettuna noin 40 jaksoa ja joka arkipäivä tulee yksi lisää! Huh.

Aber nun muss ich stoppen. Deutschstudium ist so schwer. So viel Arbeit..., aber ich mache das! Tschüss .