Eli se siitä sitten!

Viime viikko oli kyllä taas niin Perinteinen meikäläisen viikko eli yleensä opiskelujen/töiden alut ja loput ovat olleet aika dramaattisia. Niin nytkin. Maanantaina alkoi sattumaan päähän. En osannut ottaa asiaa vakavasti, koska varmaan pariin kuukauteen ei ollut hedaria ollut, koska olen nukkunut niin käsittämättömän hyvin ja käynyt salillakin suht aktiivisesti (niskat eivät siis jumissa/lukossa). Noh, en ottanut samantien kourallista Ibumaxia, vaan hetkeä myöhemmin. Big mistake, huge mistake. Menin ajoissa nukkumaan ja nukuin muistaakseni 11 tuntia, mutta eipä mennyt hedari ohi. Tiistaina nappasin 2g Ibumaxia ja 1g Panacodia: ei vaikutusta. Soitin jo työterveyteenkin, josta käskettiin mennä kipupiikille päivystykseen. En viitsinyt mennä sinne tuntikausiksi istumaan about kiireellisyysluokituksella 143, joten lähdin kotiin.

Menin sitten käymään tietokonepuljussa ja kyselemään, että saisinko vanhasta PC-läppäristäni vaihdossa mitään, koska minulle oli jostain kumman syystä iskenyt Mac-kuume. Saatuani kieltävän vastauksen, lähdin liikkeestä ulos ja jäisellä jalkakäytävällä vedin senpäiväiset lipat. Kaikki paino rojahti vasemman käden päälle (jossa ei tietenkään ollut hanskaa). Onneksi alusta oli tosiaan puhdasta jäätikköä ettei käsi mennyt edes ruvelle, mutta ihan lerppu siitä tuli koko illaksi. Tärähti aika isosti. Eli migreenihedarin lisäksi oli sitten myös käsi tohjona.

Keskiviikkoaamuna marssin päivystykseen ja sain migreenimyrkyt, särkylääkkeet ja allergialääkkeet samalla. Saikkua tuli pari päivää ja olin ihan tyytyväinen, että Kun saan itseni kuntoon jo keskiviikkona, niin torstaista tulee ihan kiva loikoilupäivä - niin luulin joo. Tulin sitten päiväksi kotiin taas nukkumaan ja migreenilääkkeet eivät todellakaan auttaneet. Lisäksi käsi oli lötköyden lisäksi myös tosi jäykkä, kiva kombinaatio. Venähtänyt käpälä. Onneksi sain hierojalta peruutusajan, jonne kolmen kolmiolääkkeen pätkässä toikkaroin. Hieronta teki käsikramppiin vähintäänkin hyvää ja kaikki selän nikamatkin olivat tietenkin myös lukossa. Ne paukutettiin auki.

Torstaiaamu alkoi jälleen hedarilla ja soitin uuden myrkkyreseptin. Tramalia. Jepjep. Muistan sen lääkkeen nimen loppuelämäni ajan. Kävin iltapäivällä sitten ostamassa uuden tietokoneen, koska se oli enää ainoana jäljellä edellispäivänä tulleesta lastista. Uusi Baby-Mac (hän on niin suloinen). Sain Tompalta hieman konsultaatiota, mutta hedarista johtuen hermot olivat aika piukealla enkä todellakaan jaksanut keskittyä. Illalla rupesin 10 aikaan nukkumaan ja nykäisin kaksi Tramalia naamaan (sinä päivänä olin syönyt jo 4 kolmiolääkettä).

Heräsin keskellä yötä ja kävin vessassa. Jo silloin huippasi pahasti ja oli huono olo. Heräsin sitten kuuden aikoihin, kun ajattelin, että menen jo ajoissa töihin: viimeinen päivä ja paljon tehtävää. Pääsin vessaan asti, niin iltapalat lensivät kaaressa ulos vessan lavuaariin, kahdesti. Kävelin seiniä pitkin. Meikäläinen saa kuitenkin syödä Aikamoisen satsin myrkkyjä ennenkö tuntuu missään, mutta nyt tuli raja vastaan jopa minullakin. Oli pakko soittaa töihin, että tulen kyllä, mutta vasta sitten, kun pysyn pystyssä. Ei toivoakaan että olisin pystynyt kävelemään siihen aikaan. Kymmeneen asti sitten makoilin ja sitten aloin toimimaan, vaikka edelleen olo oli vähintäänkin känninen.

Olin todella sekaisin ja puhuin koko työmatkan äidin kanssa (en muista puhelusta mitään) ja soitin siinä sitten hulluuspäissäni myös rakkaalle hullutätilleni Tanskaan. Hänen kanssaan siinä sitten naurettiin tälle touhulle. Olemme kyllä niin samasta puusta veistettyjä. Silloin kun sattuu, niin sattuu sitten kunnolla. Töissä koitin saada sairauslomalaput täytettyä ja hoidettua muitakin asioita. Päässä heitti edelleen, kun menin koulutuspäivään kiittämään kaikkia yhteistyökumppaneita. Eipähän ainakaan jännittänyt. Tuli hieman haikea olokin, vaikka siltä overdoselta en paljoa onneksi tajunnutkaan. Oli ihana palaute, kun eräs eläkkeellejäävä yhteistyökumppani sanoi, että hän ei olisi jatkanut tässä projektissa mukanaoloa ilman minua. Oli liikuttava hetki, kun halattiin ja toivoteltiin hyvää jatkoa puolin ja toisin.

Duunikaverit yllättivät minut vielä iltapäiväkahveilla. Sain pienimuotoiset läksiäiset. Ihana ele, vaikka olin ollut siellä vain 5 kuukautta. Oli tosi mukava tunne, kun tyypit tulivat halailemaan ja sain pullon kuoharia ja Iittalan lasit. Lisäksi yksi symppismies antoi minulle vielä kaksi levyä tummaa suklaata (terveellistä). Olin vieläkin vähän tööt, joten ei juurikaan itkettänyt, päinvastoin. Sitten kauhealla kiireellä pakkasin tavarani ja sain kyydin keskustaan. Kävin leikkauttamassa otsiksen ja sepäs piristi ilmettä kovasti. En tajua, miten aina unohdan, että se sopii minulle paljon paremmin kuin pitkä otsis. Kaverit olivat laitelleet viestiä, että onko minusta juhlijaksi sen aamuisen/päiväisen sekoilun jälkeen. Tanja ja Mari tulivat sitten kuitenkin ja tuhottiin siinä sitten bisseä ja se kuohari ennenkuin lähdettiin kaupungille.

Kaupungilla oli perusmeno eli tylsää. Pubiin ja yökkäriin, toiseen yökkäriin, mäkkäriin ja kotiin. Tajusin taas, että tässä kaupungissa ei ole minulle Mitään ja olen NIIN onnellinen, että pääsen pois täältä. Seuraavana päivänä oli ihan mielettömän hyvä olo, ihan kuin ei olisi missään ollutkaan. Seuraavat kaksi päivää eli lauantain ja sunnuntain istuinkin uusi Mäkki eli baby-m sylissäni (eli n. 14h/vuorokausi) ja tutustuimme toisiimme . Onhan tämä aivan ihana tyttönen (juuri kun olin kirjoittanut tuon, niin tappelin noin 1,5h, että sain kirjasinkoon sopivaksi, ylimääräiset rivivälit pois jne. eli on tässäkin omat temppuilunsa).

Tänään oli sitten ylityövapaapäivä eli tavallaan ensimmäinen lomapäivä. Iskä tuli Tuulan kanssa hakemaan vanhan PC-läppärini ja opetin häntä käyttämään sitä. Iskä olikin yllättävän noheva siinä hommassa ja oppi hiiren käytönkin ihmeen nopeasti! Oli jotenkin tosi ihanaa, että pystyi opettamaan omalle isälleen jotain. Iskän kanssa ei mennyt edes hermot lainkaan niin pahasti kuin äidin kanssa. Ehkä siksi, että sanoin, että et sano noin ettet osaa ennen kuin olet edes yrittänyt (kuten äiti hyvin usein tekee).

Iskä on lähdössä kuukaudeksi reissuhommiin ja vähän pelottaa, kuinka sen terveys kestää 12 tunnin päiviä 7 päivänä viikossa. Lähtiessä taas halattiin ja on se kyllä aika ihana iskä, vaikka ihan mahdottoman höselö onkin. Taas tuli kiitollinen ja onnellinen olo siitä, että jostain hän sai sen voiman, joka vuosia sitten päätti hänen vuosikymmeniä kestäneen ryyppäämisensä. Illalla sainkin jo vastata iskän Skype-puheluun. Siellä oltiin aika innoissaan .

Oli kaikenkaikkiaan aika aktiivinen päivä. Etsin paperit valmiiksi työkkäriä ja liittoa varten, kävin salilla, kokkasin ja harjoittelin taas yhteiselämää baby-m:n kanssa. Saksanopiskelu jäi tänään harmittavan vähälle. Bildin otsikot ja muutamien lauseiden tutkailu. Noh, huomenna sitten enemmän.

Ainiin, viime viikolla sain vihdoin postia kirkoltakin. Edellinen vapaaehtoinen on kuulema kovasti tykännyt Hampurista ja kirkollaolosta. Asuntoni ei ole onneksi maatasossa ja se on kuulema noin 40 neliötä. Ainoa "huonous" tässä on nyt se, että viikonloppuvapaita on vain n. kerran kuussa. Se hieman ahdistaa, kun on tottunut siihen, että töitä tehdään ma-pe ja viikonloput ovat vapaita. Se on vaan sopeuduttava ja asennoiduttava asiaan. Ja toivottavasti se ei siellä tunnu samanlaiselta kuin täällä tuntuisi. Jospa niistä iltavuoroista olisi jotain hyötyäkin eli ei tarvitse joka ilta olla jo ajoissa nukkumassa. Varsinkin kesällä se on toivottavasti ihan jees .

Mutta tässäpä näin pötköönkirjoitettuna viikon tapahtumat. Ainiin, eksänikin näin tuossa salilta tullessa ja hänenkin kanssaan oli mukava rupatella hetki pitkästä aikaa. Huomenna on aloitettava saksan tankkaus, koska digiboxissa on tilaa enää n. 3%, koska "Sturm der Liebe"ä on tallennettuna noin 40 jaksoa ja joka arkipäivä tulee yksi lisää! Huh.

Aber nun muss ich stoppen. Deutschstudium ist so schwer. So viel Arbeit..., aber ich mache das! Tschüss .