No tsau.

Ompahan taas asioita tapahtunut. Tosin kaikki asiat ovat miinusmerkkisiä. Tavallaan.

Eilen sitten selvisi noin 6 kuukauden odottelun, veivuun, vatvomisen ja paukkujen polttamisen jälkeen, että työt tosiaan loppuu eli en saanut elämäni ensimmäistä vakituista työpaikkaa. Päätöstä odotellessa en tosin tiennyt, että kummasta olisin iloisempi. Siitä etten saisi työpaikkaa vai siitä että saisin. Nykyajan työelämässä toimii näköjään vieläkin ns. hyvä veli -verkostot eli päätökset tehdään itselle suotuisiksi, vaikka ne eivät olisikaan oikein. Työpaikkailmoituksessa lukee vaatimukset, mutta valitun ei niitä tarvitsekaan täyttää, kunhan vain muuten sopii esiMiesten kuvioon. Onneksi olin aavistellut kaikki jo etukäteen ja onneksi minulla on suunnitelma bee eli Hampuri. En siis pettynyt siihen, että minua ei valittu, vaan siihen, miten ihmiset voivat olla niin epäoikeudenmukaisia. Olen myös aika surullinen siitä, että useiden ihmisten vuosien työ tulee hyvin todennäköisesti kuivumaan kokoon. Ja veronmaksajat maksaa.

Soitin sitten jo eilen merimieskirkon rekrytoijalle Heikki Rantaselle, joka käski minun laittaa sähköpostia uudelle papille eli Lea Nattilalle. Vapaaehtoistyönpaikat vapautuvat huhtikuussa ja kesäkuussa. Itse haluaisin tuohon kesäkuun lähtöön, tai mielellään vielä myöhemmin eli heinäkuulle. Olisi kuitenkin kiva "nauttia" Suomen kesästä ennen lähtöä. Tänään laitoin siis Lealle postia ja toivottavasti hän vastailee piakkoin. On kuulema tällä hetkellä lomalla.

Äitihän oli asiasta tietenkin kovin pettynyt. Onneksi oli ruokatauolla töissä, ettei ehtinyt kovin paljoa manaamaan. Hän varmasti rukoili kädet kyynärpäitä myöten ristissä, että saisin tuon työpaikan, ostaisin asunnon ja asettuisin vihdoin ja viimein elämään kuin kunnon ihmiset. Isäni manasi kuin turkkilainen, kun kuuli, miten valinta oli tehty. Sen jälkeen hän tapansa mukaan rauhoittui ja kannusti lähtemään "kattelemaan". Hänkin olisi varmasti kyllä halunnut uutta omistusasuntoani tulla remontoimaan. Noh, ehkä sitten muutaman vuoden päästä?

Sitten iskä kysyi, että miten olen sopeutunut uuteen asuntoon. Rupesin kertomaan hänelle, mitä viikon kuluessa oli tapahtunut ja rupesipa siinä itseänikin oikein naurattamaan, kun kuuntelin mitä kerroin. Ensimmäiseksihän pamahti selkä, kun kannoimme Marin kanssa Lauran äidin entistä 28-tuumaista kuvaputkitelevisiota kolmanteen kerrokseen (tietenkin ilman hissiä). Ja siinä oli jo aikamoinen temppu saada se ensinnäkin auton takapenkiltä pihalle. Sitten samana iltana ihmettelin, että Kuinka Lujaa voidaan musiikkia soittaa kerrostalossa. Tuo ilmiöhän on minulle harvinaisen tuttu, mutta silti se aina jaksaa ihmetyttää. Ajattelin, että noh, se on vain väliaikaista, kunnes seuraavana aamuna klo 7 kääntyi naapureilla nupit kaakkoon jälleen. Musiikki oli tosin erittäin hyvää (M.J, Sounds, Offspring jne.), mutta ei sekään valitettavasti kuittaa sitä tajutonta mekkalaa, mikä asunnossa oli. Laitoin siis jo aamulla vuokraemännälle viestiä, että mikähän mahtaa olla asuntojen melutaso? Vuokraemäntä oli onneksi ihmetellyt pyhinä samaa ja soitti isännöitsijälle. Vein jo samana iltana lapun tyttöjen postilaatikosta ja siitä lähtien onkin ollut rauha suhteellisen hyvin maassa. Tämä kaikki oli tapahtunut siis jo n. 30 tuntia muuttoni jälkeen. 

Seuraava episodi olikin allergia/flunssa. Aina, kun tulin asuntoon ja varsinkin makuuhuoneeseen, alkoi kurkkuani kutittaa ihan hirveästi. Nokka alkoi valumaan ja meinasin tulla hulluksi nenäkutinasta. Olin jo lähes varma, että talossa on hometta tai että olen allerginen valtaville öljyvärimaalauksille. Niitä sitten piti hipostella ja netistä googletella: "öljyvärimaalausallergia". Oli taas psyyke kovilla :D.

Sitten sain vielä ilmeisesti työpaikan jäätävien olosuhteiden ansiosta flunssan ja olin kaksi päivää sairauslomalla. Arvoin pää hajoamispisteessä, että olenko allerginen asunnolle vai onko tämä flunssaa. Olin ihan varma, että joudun TIETENKIN lähtemään asunnosta, kun vihdoin ja viimein asiat järjestyivät edes jotenkin. Noh, luuttusin sitten lattiat pariin otteeseen viiden päivän sisällä ja kannoin petivaatteet ja matot ulos hirveään pakkaseen. Se oli siinä räkätaudissa oikein mieltä ylentävää puuhaa. Viimeiset rahani syydin sitten apteekkiin: allergialääkkeet (päädyin lopputulemaan, että olen allerginen asunnossa olleelle koiralle/koirille), nenäsumute, bepanthen (ruvelle niistetty nenä) ja tietenkin runsas määrä nenäkannutusta. Tuli juotua varmasti useampi desi suolavettä, kun ontelot oli niin tukossa että kaikki vesi valui suuhun.

Että kyllä tässä viikon aikana ehtii näköjään kaikenlaista. Totuimme uuden kotini kanssa toisiimme oikeen perusteellisen siedätyksen kautta. Tänään sinne saapuvat sitten syömäkerhon tytöt eli Laura, Minna ja Anu. Teemme kerrankin ruokaa itse emmekä mene ravintolaan. Tulee muka kevyempää sapuskaa näin joulun jälkeen. Joopajoo. Vuohenjuustoa bataattikeittoon ja jälkkäriks juustokakkua...