Hej på dig (selitys pirtsakkaan ruotsalaistervehdykseen selviää myöhemmin)!

Aloitetaampas siitä painajaisesta. Suomi-USA. Reippailin töistä suoraan salille ja sitten kotiin laittautumaan Suomi-USA -matsia varten. En malttanut olla kotona, kun tuntui, että menee hermot jännityksen takia ja lähdinkin jo ennen yhdeksää baarille varaamaan parhaat paikat. Ystäväni tulivat heti perässä ja katsoimme siinä sitten jalkoja hermostuneesti lattiaan naputellen lumisadetta (kirjaimellisesti, televisiosta tuli siis ravit ja keli oli melkoinen). Siihen päälle vielä vähän japsinaisten curlingia. Baari oli täynnä, kun kiekko tipahti jäähän kello 22.00. 11 minuuttia sen jälkeen Suomi oli 6-0 häviöllä. Se oli semmoinen ottelu se. Varmaan joskus Neuvostoliiton aikana Suomea on viety ensimmäisessä erässä noin, liekkö silloinkaan? Se oli teurastus . Teki mieli huutaa, että antautukaa jo ja nostakaa kädet ylös! Noh, tulihan se yksi maali Suomellekin jossain vaiheessa. Sen 6-0 jälkeen jännitti enää se, miten Aftonbladet nöyryyttää Leijonia. Matsin jälkeen olikin sitten hyvä hipsiä kotiin ja nukkumaan. Että semmoiset voitonjuhlat oli ne. Noh, onneksi pronssi tuli kuitenkin kotiin ja vanhat paapat saivat vielä olympiamitalin. Kyllähän se lämmitti ja samalla oli tosi haikea fiilis. Samoja jamppoja kuitenkin 16 vuotta tullut joka vuosi katseltua ja enää heitä ei kentällä näe . Taas uusi ikäpaniikinaihe...

Lauantaina olikin taas pienoinen depis, samasta syystä edelleen = ikäpaniikki, biologinen kello -paniikki jne. Kävin sitten vähän shoppaamassa mieltä paremmaksi ja illan olinkin kotona. Sunnuntaina menin salille, jossa olin Yksin ja samaa soopaa mielessä edelleen. Todella Blaah-fiilis. Illalla taas manattiin tätä elämää Tanjan kanssa, kun ei oikein muutakaan osattu. Onneksi meidän "jo klassikko" ruotsalaisystävämme Jocke osasi laittaa viestin Tanjalle juuri, kun olimme taas masennuksen maanrakosessa  . Ei mitään spesiaalia, itkua vaan, koska vasta kesällä pääsee nauttimaan suomityttöjen (= Tanjan) seurasta . Istuskelemme varmaan Jocken kanssa Londonin tiskillä vierekkäin joka ilta ja odottelemme sitä hupakkoa kylään .

No niin, palataampas sitten noihin uniin. On taas ollut semmoista touhua nämä yöt. Viimeisen noin kolmen viikon aikana olen JOKA yö ollut reissussa. Olen ehtinyt nyt käydä ainakin pari kertaa Berliinissä, Intiassa, Turkissa jne. Viime yönä olin Vain Lapissa. Alitajunta tekee kovasti hommia. Ja uskomatonta kyllä, olen nukkunut todella hyvin. Olen nukahtanut melkein heti sänkyyn mentyäni ja nukkunut sikeästi. Todella omituista (koputtaa puuta). Ilmeisesti kaikki alkaa olla pään sisällä selvää, niin ei mene enää iltaisin pyörimiseksi. Olisikin unissa vain reissuamista, mutta ei, niihin liittyy yleensä myös miehiä. Tuntemattomia, joiden kanssa on todella kivaa ja ihanaa. On vähintäänkin ankeaa herätä aina todellisuuteen. Tuokin kertoo ajatusmaailmasta paljon. Mitä kaipaa. Luojan kiitos olen jo unohtanut, miltä edes tuntuu olla toisen kainalossa. Siitä on yli 1,5 vuotta aikaa, kun viimeksi on sitä kokenut. Se se vielä puuttuisi, että olisi joku halipula! Se olisi hirveää. Nyt on tavallaan ihan hyväkin olla. Sitä mitä ei omista, sitä ei osaa edes kaivata. Paitsi sillä heräämisen hetkellä.

Viime yön uni oli myös positiivinen pitkästä aikaa. Olin siis siellä Lapissa ja jokiristeilyllä. Laiva tietenkin upposi (kuten aina minun unissani), mutta tällä kertaa pääsin heti pelastamaan muita ja tein vielä kaikille sen jälkeen voileipiä. Hyvä uni. Silloin kun seurustelin narkomaaniavomieheni kanssa, näin aina unta, että laiva uppoaa, käärmeet pistävät tai syöksyn rullaportaita täysiä päälleni alas. Vasta viimeisenä parina vuotena olen ensimmäistä kertaa päässyt pelastamaan muita ihmisiä niistä uppoavista laivoista. On myös siistiä, että nykyään jo pienistä merkeistä tietää, milloin ja miten laiva uppoaa, koska on ollut siinä samassa laivassa niin monesti . Kertoo mielestäni hyvin paljon kasvustani. Tiedän jo, milloin hommat on karahtamassa karille. Yhdessä vaiheessa näin myös usein unta, että kenkäni olivat kateissa. Yleensä olin vielä paljain jaloin kadulla, jossa oli narkkareiden neuloja. Joskus vieläkin näen unta, että omat kenkäni ovat hävinneet, mutta nykyään löydän kuitenkin jo jonkun muun kengät tilalle. Se on kivaa  .

No unista sitten jälleen minnekkäs muualle kuin Hampuriin . Lea vastasi, että käy hyvin, että tulen vasta silloin kesäkuun puolessa välissä, kun asunto vapautuu. Hän kuulema ohjeistaa Sonjan (tämänhetkisen vapaaehtoisen) kirjoittamaan minulle asunnosta eli toivottavasti saan jonkinlaista tietoa, mitä siellä on ja mitä ei ole. Tällä hetkellä (ja viime viikon loppupuolelta lähtien) on sellainen olo, että voisin lähteä jo HUOMENNA. Ei enää paljon lomailut kiinnosta. Pelottaa myös ihan hirveästi, että tässä on 3,5kk liikaa aikaa siihen, että joku menee perseelleen. Odotan sitä Niin kovasti, että en voi uskoa, että joku onnistuisi kerrankin ja että pääsisin lähtemään. Ikäkriisiini liittyy myös huomattava kuolemanpelko. Lähes joka päivä ajattelen sitä. Eilenkin, kun bussi ajoi vierestä ohi, ajattelin että se olisi ollut kuskilta yksi pieni virheliike ja bussi olisi ajanut ylitseni enkä olisi päässyt Hampuriin. Aika raskasta elää näin. On vaan niin vaikea uskoa, että vihdoin tapahtuisi jotain hyvää. Ja nyt on semmoinen tunne, että elämäni on Vihdoin alkamassa. Tämä 8 vuotta Jyväskylässä tarvittiin siihen, että minusta tuli suhteellisen ehjä, tasapainoinen (niin paljon kuin tälle luonteelle on yleensä mahdollista), positiivinen (lue edelliset sulkeiset) ja olen vihdoinkin valmis johonkin hyvään ja aloittamaan elämäni. Toivon niin paljon, että paha karmani väistyisi vihdoin. Kyllä tätä on nyt 35 vuotta jo piisannut    .

Ainiin, vielä tuohon hej på dig'n. Mieli on ollut tosi ilahtunut tässä viimeisen parin päivän aikana. Danne, jolle niitä Ruotsi-Suomi -taisteluviestejä laittelin, pyysi siis ensin FB-kaveriksi ja eilen laittoi viestiä muutenkin. Kyseli, että missä kaupungissa asun. Lopulta selvisikin, että hän ei olekaan ruotsalainen, vaikka kirjoittaa ruotsia kuin vettä vaan! Hänellä on kavereita Tukholmassa ja äidillä on mökki Ruotsissa. Totesin, että on aika kummallista, että hän on saksalainen ja minä suomalainen ja kirjoitamme ruotsiksi . Selvisi myös, että hän on töissä FC St.Paulin merchandisessä . Hahahaha, kuinkas sattuikaan . Itsellä kun on vasta huppari, kaksi T-paitaa ja kangaskassi ko. lookilla . Sanoin, että olen futisfani ja että olin kovin harmissani, kun ei raaskittu ostaa lippuja St.Paulin matsiin. Danne sanoi, että lippuja on muutenkin vaikea saada, mutta eiköhän se järjesty jotenkin . Hän kyseli myös, että olenko tietoinen, että joulun alla on Hampurissa aina skandinaaviset markkinat. Että hänestä on hienoa juoda ruotsalaisella kirkolla Lapin Kultaa ja kiroilla ruotsiksi (todisteena tuli kuva Lapin Kulta -tölkistä ja ilmeisesti poronkäristyksestä ). En ole vielä hänelle vastannut, että Toivottavasti itse olen ko. markkinoilla ensi jouluna töissä . On Todella mukava fiilis, että jostain henkilöstä on "jättekul", että muutan sinne. Tosin tässä olen jo oppinut, että nämä ns. kaukoystävyyssuhteet saattavat lopahtaa hyvinkin pian, mutta on niistä ainakin tällä hetkellä Kovin paljon iloa . Naurattaakin, kun Mari totesi eilen jotenkin näin, että ystävystyminen taitaa siellä onnistua aika helposti? Piti oikein itsekin ruveta miettimään, että Suomessa en Koskaan baarissa tutustu Kehenkään! Ja noilla kummaltakin Hampurinreissulta on tullut kavereita - olkoonkin että osa on matkan varrella kadonnutkin - mutta silti. Onhan se tietenkin eri asia sitten, kun siellä asuu ja kokoajan ei ole lomahulabaloo päällä, mutta toivottavasti sieltä uusia kavereita ja ystäviä sitten löytyy. Ja painotan edelleen, että AINAKIN NYT on hyvä mieli . Oih, tulipas tästä pitkä. Ei muutakun Bis Bald!