No terve.

Minun piti lähteä Savosta ensin tapaninpäivänä, sitten sitä seuraavana päivänä ja sitten sitä seuraavana päivänä. En lähtenyt. En vain pystynyt. Istuin sohvalla ja söin kynsiä. Tuijotin kelloa ja tajusin, etten lähtenyt tuohonkaan bussiin. Tiesin, että kun bussiin astun, ns. huolettomat ajat ovat ohi. Ei valmista ruokaa pöydässä eikä kotikaupungissa paikkaa mihin mennä. Niimpä istuin sohvalla ja söin niitä kynsiä - ja suklaata. Sitten soi puhelin ja sain soiton, mitä olin odottanut jo kuukausia. Edellisen kerran, kun sain soiton samasta paikasta, itkin pitkästä aikaa. Itkin nytkin, mutta ilosta. Minulle olisi paikka Hampurin merimieskirkossa loppukeväästä tai kesällä. Olisi pitänyt lähteä Helsinkiin haastatteluun eli tapaamaan kirkon uutta pappia. Sanoin rekrytoijalle kuitenkin etten voi lähteä, koska minulla on haastattelu vakituiseen työpaikkaan seuraavan päivän aamuna, mutta voin mennä tapaamaan häntä Hampurissa, koska lähden sinne kuitenkin piakkoin. Sovimme, että ilmoitan heti, kun tiedän miten oman duunini kanssa käy. Mutta juu, itku tuli tuon puhelun jälkeen ja sitten pitikin soitella Kaikille ja kertoa mitä tapahtui.

Samana iltana sain nauruhepulit myös toisesta asiasta. Tuttavani, nuori 25-vuotias viriili heppu kaikin puolin, on ollut matkailemassa Balilla. Olin kommentoinut hänen Facebook-tilojaan, joten kuvani oli tietenkin näkynyt tämän hepun Facebookissa. Kuinka maailma pienenikään yhdessä illassa, kun Vienna Barbie -niminen balilaiskaunotar tuli ns. virtuaalisesti linjoja pitkin silmille :D. Siinä sitä riitti naurua. Hän oli päättänyt mennä tuttavani kanssa naimisiin, kunhan valmistuu yliopistosta. Sitä rakkaudentunnustusta ja uhittelua piisasi monen postin verran. Tuttavani oli hänen Pikku Prinssinsä, josta muiden oli viisainta pitää näppinsä irti. Noh, sen itkunaurukohtauksen jälkeen rupesi jo käymään tyttöä sääliksi, mutta jokaisen pitää oppia selviämään lomaromansseista tulisten suomalaismiesten kanssa ihan itse. Mutta tuosta tapauksesta riittää vitsiä kaveripiirissäni varmasti Hyvin pitään. Prinssi ei tule unohtamaan balilaisrakastaan - siitä pidämme varmasti huolen :).

Seuraava aamu muutti myös suuren osan elämästäni ainakin joksikin aikaa. Olin valmistautunut henkisesti siihen, että kuukauden ajan käyn töissä isäni mökiltä. Työmatkoihin tulisi kulumaan 1,5h päivässä ja olisin joka ilta vasta puoli 8 illalla ns. kotona ja aamulla bussi lähtisi klo 7. Ajattelin, että sisulla selviän siitä, varsinkin kun Saksa siintää entistä vahvemmin silmissä. On sitä ihmiset selvinneet talvisodastakin, niin miksen minä yhtä kuukautta mökkiläisenä keskellä ei mitään. Sähköpostissa napotti kuitenkin aamulla tieto asunnosta. Yhdellä virkkeellä ja vuokra 340e. Soitin nanosekunnissa vuokraemännälle takaisin ja nyt sitä sitten asun jo täällä: keskustassa, 62 neliön hippivasemmistotaiteilijaortodoksi-asunnossa. Ihastuin asuntoon ihan hulluna, kun kävin täällä. Silloin en kuitenkaan miettinyt, että Haluaisinko asua tässä, vaikka tämä ihanalta näyttikin. Tuntui kuin olisin ulkomailla. Mutta nyt täällä ollaan. Toisaalta tykkään asunnosta tosi paljon, mutta toisaalta joku tökkii. Tai sitten tökkii koko kiertolaiselämä. Alkaa olla ikävä omaa kotia, jota ei ole. Noh, on koitettava selvitä vaan. Toivottavasti tämänhetkinen flunssani on Vaan flunssaa eikä täällä ole jotain hometta tai jotain muuta pahasti allergisoivaa. Saisin kuitenkin tässä elokuun alkuun asti olla ja tällä hinnalla tämä on lottovoitto. Täytyy nyt katsoa, että mihin suuntaan elämä tästä lähtee hittelemään (tarkoituksella e jätetty pois).

Uusi vuosi oli aika perus. Hirveällä höngällä mökiltä kaupunkiin ja Marin kanssa ostamaan inkkaritarvikkeita. Viime vuonna olimme Ääsjärven Siouxit ja tänä vuonna Aatoksenkadun Apassit. Kuinka ollakkaan, rekvisiitta oli jälleen kiven alla. Kauppa, mistä intiaanikamppeet olisimme saaneet, oli mennyt klo 14 kiinni. Silloin alkoi jo hermot kiristymään - kuten myös pakkanen, jota todellakin oli enemmän kuin tarpeeksi. Noh, onneksi saimme edes jotain rekvisiittaa viereisestä peruukkikaupasta. Minä kävin hakemassa avaimet uuteen asuntoon ja sitten menimme Tanjan luo ja avasimme ensimmäisen kuoharin, noin klo 16. Siitä eteenpäin se olikin sitten perinteistä menoa. Käväisimme parissakin baarissa ja sitten takaisin Tanjan luo saunomaan. Sieltä Maarialle valamaan tinoja. En muista, mitä oma tinani esitti. Ei vissiin mitään kovin järkevää. Loppuilta ja yö menikin sitten baari-roskaruuanmetsästys -akselilla. Ainiin, mahtuihan siihen väliin tietenkin myös seksuaalivähemmistöjen bileet, jotain pientä sutinaa sekä Villihevosten ja Horttokaalojen laulamista.

Aamulla oli yllättävänkin hyvä olo - tai siis 4 tunnin nukkumisen jälkeen, joten pakkasin kimpsut ja kampsut ja matkasin vielä pariksi yöksi mökkeilemään. Ilma oli Järkyttävä. Parhaimmillaan mittari mökin seinässä näytti -32. Sunnuntaina iskä toi minut sitten kaupunkiin ja tänne uuteen ns. kotiin. 

Mutta nyt siis cityssä, uuessa kotona (tai ainakin kovasti yritän) ja tulipas tästä älyttömän tylsä teksti. Pitää täydentää, kun on parempi kondis. Nyt järkky nuha ja väsy. Ugh.