Juu jatkampa uudella kirjoituksella, ettei tule ihan hirveän pitkiä sepostuksia.

Sain siis ihan äsken tuon postin Hampurista. Aika jännä fiilis. Onneksi olen täällä kantakuppilassani koneen kanssa istumassa, ettei tullut kauheasti hepuloitua. Kuntosalilla käynti vei onneksi myös enimmät energiat. Olen urheillut viime aikoina niin paljon, että polvet, selkä ja lonkat alkavat olla jo aika kovilla. Nyt tulee onneksi ainakin parin päivän ns. pakollinen lepo, koska huomenna on vappuaatto. Keli on edelleen ihan uskomaton. Aamulla tuli räntää ja on ihan järkyttävän kylmä. On siis pitänyt lenkkeillä ja ulkoilla paljon silloin, kun aurinko on sattunut paistamaan. Ja kun ostin vielä kuntosalikortin, niin onhan sitäkin käytettävä, etteivät rahat ihan hukkaan mene. Täällä on tosiaan tänään ja nyt lämmintä - hetkonen tarkistan - +2,8 astetta. Hampurissa on tänään +25. Että silleen. Alkaisi sylettämään, jos en tietäisi, että kohta, IHAN KOHTA olen siellä. En tajua sitä yhtään. Tajuan sen luultavasti vasta sitten, kun olen ollut siellä jo jonkin aikaa. Että en asukaan enää Jyväskylässä! Todella utopistinen ajatus...

On tosiaan ollut niin uskomattoman kiire, että ei ole ehtinyt miettimään koko asiaa. Eilen oli esim. seuraavanlainen päivä: Aamulla reilun tunnin lenkki (mp3:ssa soi Die Ärtze ja Juli), pikasuihku + aamupala ja kantabaariini Tinen kanssa. Reilut kolme tuntia opiskelua ja höpöttämistä. Sitten kotiin: vessanpesu + imurointi. Loppuillan ohjelma: kolme tuntia verbien ja niihin liittyvien lauseiden ylöskirjoittamista ja samalla taustalla pyöri digiboxilta kolme tunnin jaksoa Sturm der Liebeä. Jottei liian vähälle jäisi: Delta Radion kuuntelua ja lyhyet viestit Dannelle ja toiselle saksalaiselle tuttavalleni. Ja tämmöisiä päiviä on ollut aika monta viimeisten viikkojen aikana . 

Mutta on tähän väliin mahtunut yksi hulabalooviikonloppukin, jolloin oli ihan uskomattoman hauskaa. Toissaperjantaina eli 16.4. olimme Tinen kanssa tankanneet taas 3 tuntia kieliä. Tanja ja Tommi halusivat tulla samaan kuppilaan, joten jäin sitten opiskelujen jälkeen ns. hoodeille. Piti jäädä tosiaan parille. Noh, yleensä suunnittelematta syntyvät parhaat juhlat, niin tuolloinkin. Parien jälkeen menimme Tanjan kanssa minun luokseni ja nautiskelimme työpaikalta läksiäislahjaksi saamani kuohuviinin ja katsoimme videoita "vanhoilta hyviltä ajoilta". Sitten hipsimme pitkästä aikaa oikein yökerhoon, jossa tanssailimme ja saimme aikaiseksi jopa jatkot minun luonani. Seuraavana päivänä hihittelimme aikamme edelliselle päivälle ja menimme käymään ns. kotikuppilassa parilla. Paikalle ilmaantui myös jatkoseuramme työkaverit ja päätimme (kun kerrankin kotikaupungissa hauskaa oli) lähteä heidän kanssaan istumaan iltaa heidän työpaikkansa tiloihin. Voi kun meillä olikin hauskaa. Tanssimme, lauloimme ja saunoimme. Siirryin vesilinjalle onneksi jo ennen puoltayötä, joten kun yökerhosta kotiuduimme, niin olin jo lähes autolla-ajokunnossa (jos ajaisin autolla). Mutta voi sitä sunnuntaita silti . Ei kestä vanhan pumppu enää moista valvomista ja kuohuviini-iloittelua. Otti kovin koville. Sen jälkeen elämä onkin ollut taas tiukkaa saksanopiskelua ja urheilua. Ei tämä kovin lomailulta ole tuntunut!  

Mutta juu, olihan siitä rillutteluviikonlopusta Luultavasti jotain hyötyäkin. Olin laittanut viime kesänä tapaamalleni sielunveljelle (Hampuriin siis) tekstiviestin... Mutta palataampas alkuun... Olimme viimekesäisen reissumme ("tunsimme" siis toisemme n. 2 päivää) jälkeen taukoamatta netissä toistemme kanssa höpöttämässä. Tuntui, että olimme - ainoat lapset kun olemme - löytäneet toisistamme sisaren ja veljen. Sitten meille tuli ns. kriisi eli kummallakin oli elämässä ns. isojen muutosten aika ja hermot kovin kireällä. Siinä vaiheessa asiat turhauttivat molempia ja toiselle tuli sanottua kipakastikin asioita. Ja kun on pahalla tuulella, tulee viestit tulkittua yleensä hyvin kärkkäästi. Välit menivät poikki ja vaikka yritin niitä korjata, veljeni oli jästipää eikä antanut periksi. Jopa hänen paras ystävänsä kirjoitti minulle ja koitti saada veljeäni tajuamaan hölmöilynsä. Jouluna sentään laitoimme toisillemme viestit. Hän ei tullut minua tapaamaan edes silloin, kun kävimme Tanjan kanssa Hampurissa.

Yhtäkkiä, ehkä noin kuukausi sitten, sain häneltä tekstiviestin. Hän sanoi, että kun muutan Hampuriin, niin hän pitää minusta huolta. Erittäin hämmentävää ja yllättävää. En vastannut tuolloin siihen viestiin mitään, koska olin loukkaantunut siitä, ettei hän tullut minua Hampurissa tapaamaan. Perjantaina olin kuitenkin siis klo 1.36. päättänyt laittaa hänelle jotakuinkin jäätävän viestin: Ich brauche dich nicht. Eli minä en tarvitse sinua. Onneksi hänkin oli viihteellä, joten lämminhenkinen viestini ei ehkä kolahtanut niin pahasti. Laitoimme viestejä jokusen, kunnes akkuni loppui. Onneksi. Lauantaiaamuna jouduin ensimmäistä kertaa elämässäni antamaan puhelimen Tanjalle, jotta hän katsoisi, mitä viestejä on lähetetty ja mitä on saatu. Loppupeleissä viestit olivat aika asiallisia ja veljelläni oli yllättävän rakentava ja ystävällinen suhtautuminen asioihin. Laitoin hänelle lauantaina lisää viestiä ja lopulta muutamia viestejä laiteltuamme, totesin, että on tämä touhua. Olemme tunteneet n. kaksi päivää vajaa vuosi sitten. Ja EDELLEEN jankkaamme samoja asioita. Lähetin hänelle viestin, että ehkä meidän pitäisi sitten mennä naimisiin. Hän oli samalla linjalla. Lupasi ostaa sormukset. 

Noh, tuo viestittely oli ihan kuitenkin ihan mukava juttu. Olin ihan tyytyväinen, että nyt ei tarvitse miettiä, mitenkäpäin St.Paulissa oikein kulkee, jos häneen, tai paremminkin KUN häneen törmää. Ja yksi uusi ns. tuki-ihminen on vähintäänkin hyvä juttu. Olen myös muuttunut niin paljon tässä vuoden aikana, että tuntuu, että Danne ja Timo ovat/olisivat minulle huomattavasti terveellisempää seuraa . Mutta toisaalta, kuten ystäväni Maaria sanoi, minä en ehkä jaksa mitään tasapainoista seuraa kovin pitkään . Oih, täällä soi, Neil Youngin Hey Hey My My.

Viime sunnuntai-iltana odotin viestiä ystävältäni, kun puhelin piippasi. Siellä olikin taas veljeni! Laittoi viestiä työpaikaltaan. Uskomatonta. Toivotteli minulle vain hyvää iltaa. Eli ensimmäinen todellinen lähestymisyritys myös häneltä. Vaihtelimme pari viestiä ja hän kysyi milloin tulen Hampuriin. Sanoin, että luultavasti kesäkuun puolivälissä ja hän vastasi, että siitä tulee mielenkiintoista. Vastasin, että niimpä taitaa tulla . Noh, mutta ihan kivaa. Ja ihan kivaa, että hänkin teki jotain ystävyytemme eteen. Vihdoinkin.

Nyt on näpit ihan jäässä tästä naputtelusta, joten taidan lähteä kotia kohti. Tämmöistä kuuluu tänne tänään. Huomenna on vappuaatto ja ystävät tulevat kotiini juhlimaan. Se on kivaa .

Hieman haikuiset heiheit. Viimeinen kokonainen suomikuukausi alkaa. En tajua.

... jatkoa vielä tähän päivään...

Nyt sain Taas Hampurista viestiä! Että minua odotetaan kovasti ja asuntoni on kuulema jo vapaa ja että voisin mennä jo 7.6.! Voi hyvänen aika sentään, kun nämä asiat muuttuvat yhtäkkiä saman päivän aikana kahdesti. En nyt enää tiedä, mikä on minun asuntoni, kun vielä tänään olin menossa asuntoon, joka vapautuu 11.6. Noooooh, laitetaampa taas viestiä sinnepäin ja kysytään. Mutta voi mahdoton. Yhtäkkiä, muuttoni onkin ehkä jo kuukauden päässä. Voi KÄÄK, HUI JA JEE .